torstai 4. kesäkuuta 2015

Aloitus

Heippa!

Opiskelen tällä hetkellä kirjasto- ja tietopalvelualaa Oulun liiketalouden yksikössä. Opiskelujen lisäksi vapaa-aikani kuluu kaikenlaisten projektien sekä uusien harrastuksien parissa. Tässäpä pieni info minusta näin aluksi! :)

Sosiaalisessa mediassa olen ollut varsinaisesti mukana vuodesta 2008 saakka, jolloin tein facebook-tunnuksen itselleni. Nykyään olen somessa mukana mm. Pinterestissä, Instagramissa ja monissa muissa sosiaalisen median palveluissa. Facebookia käytän nykyään päivittäin uutisten lukemiseen, yhteydenpitoon sekä erilaisten ryhmien kanssa kommunikointiin. Tämä on minulle käytetyin sosiaalisen median yhteisö.

Sosiaalinen media tarjoaa ison vaikutuskanavan sitä käyttäville ihmisille, enkä usko käyttäneeni kaikkea sen potentiaalia.

Odotan innolla tulevaa sosiaalisen median kurssia, sillä haluan oppia lisää somen käytöstä! Tämä on ensimmäinen kirjoittamani blogi ja alkutekstinkin tuottaminen oli minulle vaivalloista. Katsottavaksi siis jää, miten kehityn blogin kirjoittajana ja "sosiaalisen median asiantuntijana".

Kurssin aloitustehtävän tiimoilta kävin myös kirjaamassa kommentin blogiin: http://somesiivola.blogspot.fi/2015/05/aloitustehtava.html?showComment=1433438685691#c1027514387741023070


1 kommentti:

  1. Hei,
    hyvinhän sinulla tämä alkutekstin kirjoittaminen sujui :)

    Itselläni on hieman samanlaisia kokemuksia sosiaalisen median käytöstä. Facebook on minullakin se useimmiten käytetty kanava, jota kautta pidän yhteyttä ihmisiin, sekä seuraan esimerkiksi Oulun tapahtumia.

    Hyvää kurssinjatkoa :)

    VastaaPoista